Koruntekijät

kultasepät

Korus Designin perustaja ja korutaituri kultaseppä Vesa Peltonen (vas.) sekä kultaseppä Ville Kyllönen.

 

Korus Designin juuret ovat vahvasti Pohjanmaalla. Yrityksen luomisvoima ja tarina kumpuaa Pohjanmaan koskien, peltojen ja kivisten rantojen komeista maisemista.

Vesa on valmistanut uniikkikoruja jalometalleista ja jalokivistä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän arvostaa voimakasta muotokieltä, korkealaatuista työtä, aitoutta ja kauneutta. Vesalle korumuotoilu on tunteiden, tunnelmien ja ajatusten välittämistä voimakkaiden ja persoonallisten korujen muodossa.

Laadukkaat metallit, vahvat muodot ja hohtavat jalokivet ovat Korus Designin valmistamien korujen perusta. Korus Designin sepät luovat ajattomia aarteita, jotka säilyvät sukupolvelta toiselle.

  Vesa työskentelemässä verstaallaan.

 


OIKEITA AARTEITA - KULTASEPÄN TARINA

On yö ja kultasepän pajassa soi Led Zeppelin, Baby baby baby... Mies istuu työtuolissaan kädessään pienen pieni työkalu, jonka päässä on pienen pieni mutteri. Työkalu on kiinni mikromoottorissa ja sillä Vesa silittää sormuksen pintaa poistaakseen siitä pikkuruisen vian, jota tavallisen ihmisen silmä ei edes huomaa.

Isot sormet työskentelevät tarkasti ja nopeasti. Sormukseen tulee timanttien lisäksi kaunis vihreänkeltainen berylli. Asiakas olisi halunnut langanohuet kynnet jalokiven ympärille, mutta Vesa ei suostu, ei anna periksi. Jos kynnet ovat liian ohuet sormuksesta ei tule hyvä, siitä tulee liian heikko. Vesa ei ymmärrä, miksi hän tekisi asioita, jotka eivät kestä. Niitä on muutenkin maailmassa niin paljon, kertakäyttöisiä esineitä, jotka menettävät merkityksensä ja tulevat pois heitetyiksi. Kaikki kultakin, jonka ihmiset tarvitsevat, on jo kaivettu maasta. Eikö voisi kierrättää, säästää vaan ne oikeat aarteet? Sellaisia Vesa haluaa tehdä. Oikeita aarteita. Yksilöllisiä ja kestäviä koruja. Kihla- ja vihkisormuksia, jotka näyttävät upeilta vielä 50 vuoden jälkeen.

Vesa miettii lapsuuden aarrettaan, isoisän lentokonealumiinista rintamalla valmistamaa sormusta. Hän säilytti sitä pienessä metallirasiassa työpöydän laatikossa, samoin kuin niitä kiehtovia ketjunpätkiä, jotka hän oli löytänyt minkä mistäkin, ojasta, vinteiltä, kellareista. Kaikkialta, mistä pieni poika voi aarteita löytää. Aarteet ovat vieläkin tallessa, samoin kuin lapsuuden värikynät, merkit ja tarrat. Kaikki on säilytetty siististi ja huolellisesti.

Kultaseppä tutkii sormuksen jalokiviä ja tarkistaa, että ne ovat suorassa. Valmistus etenee hyvin. Hän suunnitteli sormukseen kulmikkaita yksityiskohtia, jotka tekevät siitä mielenkiintoisen. Lopputulos on sellainen, kuin sen Vesan mielestä täytyy olla. Hän haluaa, että asiakas on tyytyväinen tilaamaansa koruun ja hän haluaa olla siihen tyytyväinen myös itse. Silloin kaikki on täydellistä.